Minun lempijoululaulujani on Ahti Sonnisen Jouluhymni, jossa on ajallinen kaksoisvalotus: Neitsyt Maria tuudittaa vauvaansa, mutta samaan aikaan "kaukainen risti varjonsa luo". Tämä tuo mieleeni hyvän tarinateatterin, jossa tarinasta avautuu useita tasoja samanaikaisesti, sekä ajallisia että sisällöllisiä. Henkilökohtainen tarina laajenee koskemaan muitakin, tarinankertojan tuolilta pieni tarina versoo katsojien mieliin heidät yhdistäviä yhteisöllisiä kertomuksia, kuten yllä olevassa hienossa taulussa, jonka sain näyttelijöiltä tämän vuoden viimeisen tapaamiskerran päätteeksi (myös Minna sai samanlaisen, toisen värisen).
Tuolla kerralla meillä oli myös avoin yleisöesitys, jota ilokseni oli seuraamassa mm. monta Nätyllä toista vuottaan opiskelevaa näyttelijäopiskelijaa. He ovat tehneet keskenään tarinateatteria ja ovat pitäneet sitä tärkeänä ryhmäyttäjänä, mutta tarinateatteriesityksessä he olivat ensimmäistä kertaa. He luonnollisesti vastaanottivat esityksen vaihtelevasti (näyttelijäopiskelijat ovat tunnetusti sangen kriittistä porukkaa): osa kiitti lämmintä tunnelmaa, osa kritisoi liiallista yleisön hauskuuttamista, joku koki olonsa vaivaantuneeksi; pari sanoi jopa, ettei heitä kiinnostanut toisten tarinat. Tuo jälkimmäinen jäi minua mietityttämään, enkä siitä tällä hetkellä osaa sanoa muuta kuin sen, että nuorena voi olla vaikea ymmärtää tarinoihin liittyvää yhteisöllisyyttä, koska oma, keskeneräinen tarina tuntuu silloin vielä kovin erityislaatuiselta, erilliseltä muista. Oman tarinan jakaminen julkisesti voi tuntua silloin oudolta ja kiusalliselta ja sen esittäminen näyttämöllä tarinan suuruutta tarpeeksi kunnioittaen lähes mahdottomalta. Joka tapauksessa näyttelijän lienee syytä setviä ensin omat tarinansa, jotta näyttämöllä ei tule aina esitettyä vain itseään.
Minusta esitys loi parhaimmillaan mukavan, inhimillisen tarinankerrontahetken tunnelman. Tällä kertaa sitä ei vietetty leirinuotiolla ringissä istuen vaan teatteritilassa kynttilän palaessa (Kynttiläpaja sponssasi meille kynttilät) ensimmäisen adventin kunniaksi. Tottakai jotkut tarinat onnistuttiin näyttämöllistämään paremmin kuin toiset (kuten aina tarinateatterissa), mutta kaiken kaikkiaan esityksestä huokui "lämmin, leuto ja henkäys hellä, rinnan jäitä mi liuottaa".
Toivon, että kaikki voivat heittää arkihuolensa ja viettää armollisen, rentouttavan joulun. Ensi vuonna palataan taas tarinoiden pariin.
