Meillä oli viime sunnuntaina 11.4. Tampereen Tarinateatterin avoin esitys Teatteriduunarissa. Hankkeestamme oli kaksi naista yleisössä: Anninan kommentin voit lukea Minnan edellisen kirjoituksen "Huhtikuun aurinko" kommenttiosiosta ja Ritskun kirjoitus löytyy minun edellisen bloggailuni "Maaliskuun aurinko" kommenteista.(Kuten huomaatte, olemme Minnan kanssa hämmästyttävän luovia keksimään otsikoita...) Kiitos, kun olitte katsomassa ja kiitos myös kommenteista. Oli kiva esiintyä, kun meillä on tämä yhteinen viitekehys. Hankkeessa roolini on kirjata ja tutkia ja kuivettua tänne tietokoneen ääreen, ja siksi palo tarinateatterinäyttämölle kytee ajoittain voimakkaasti...
Tällä kertaa bloggailen ilman valokuvia, koska viime tapaamiskerralla minulla ei ollut kameraa mukana. Työskentelyn keskiössä olikin ääni ja etenkin musiikki ja sen kuuntelu. Näyttelijöiden impulssivyöry ja kovaäänisyys näyttämöllä aiheuttaa usein sen, että musiikki ja sen tuottamien impulssien kuuntelu jää toissijaiseksi. Jo lämmittelyharjoituksissa korostimme ääntä ja kuuntelemista. Tarinateatteria tehdessä käytettiin koko ajan kahta muusikkoa, jotta musiikin osuus näyttämötapahtumissa vahvistuisi, ja muusikot kuuntelisivat näyttämön tapahtumien lisäksi myös toisiaan.
Ennen varsinaista tarinateatteriosuutta teimme harjoituksen, jossa ainoastaan muusikot kuulivat tarinankertojan kertoman olotilan tai tunnelman. Näyttelijät odottelivat sillä välin oven ulkopuolella. Näyttelijöiden toteutuksista tuli tästä huolimatta häkellyttävän osuvia. Muusikot pystyivät välittämään tunnelman niin tarkasti, että näyttelijät pääsivät yllättävän usein hyvin lähelle kertojan tunnelmaa. Yksi hauskimmista toteutuksista nähtiin, kun kertoja kertoi potevansa kevätmaniaa, ”mikä on talvidepression jälkeen kivaa. Olen pahaa-aavistamaton sarjakuvahahmo miinakentällä ja kaikki räjähtelee silmille”. Musiikin tunnelma sai näyttelijöissä aikaan mm. epävarmaa kävelyä :)
Tämä harjoitus on hyvä osoitus siitä, että tarinateatterinäyttämöllä muusikko on oikeastaan viides näyttelijä. Musiikki ei toimi vain taustaäänenä ja tunnelman luojana, vaan se myös omalta osaltaan kertoo tarinaa ja vie sitä eteenpäin. Näyttelijät kertoivat, että huolellinen musiikin kuuntelu luo turvaa ja rauhaa näyttämölle. Kukaan ei ole toteutuksesta yksin vastuussa, vaan muusikko ja näyttelijät tukevat ja täydentävät koko ajan toistensa työtä.
Ruokatunnilla meillä oli hyväntekeväisyysmyyjäiset. Yksi näyttelijöistämme osallistuu Kapua 2010-hankkeeseen, jossa kerätään varoja Malawin äitiysterveyden edistämiseksi ja hän myi korvakoruja hankkeen hyväksi. Minä puolestani myin tuotteita, joiden tuotto menee Embracing the World -hyväntekeväisyysjärjestölle. Kauppa kävi hyvin. Vaikka tarinateatterihankkeemme ydin on näyttelijäntyön tutkimisessa, ei ole syytä olla huomioimatta tarinateatterin muita mahdollisia vaikutuksia. Omasta kokemuksestani luulen nimittäin, että tarinateatteri voi lisätä myötätuntoa ja yhteyden kokemista muita ihmisiä kohtaan. Kun kuuntelee toisten tarinoita ja huomaa, miten jokaisessa tarinassa on jotain kosketuspintoja omaankin todellisuuteen, erillisyyden tunne suhteessa toisiin heikkenee.
Jouduin valitettavasti lähtemään kesken harjoituksen pois, joten Minna täydentänee omassa kirjoituksessaan mitä muuta viime tapaamiskerralla tapahtui.
Toukokuussa meillä on siis Keskuksessa (Hämeenpuisto 28) kaksi yleisölle avointa esitystä. Ensimmäinen on helatorstaina 13.5 klo 15, jonka jälkeen on keskustelutilaisuus. Sunnuntaina 16.5. esitys on myös klo 15 ja sen jälkeen on seminaari, jossa esittelemme menetelmää ja hanketta ja jossa neljä hankelaista kertoo kokemuksistaan, kun hankkeen ensimmäinen vuosi kääntyy loppua kohti. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Touko-, kesäkuun aikana myös haastattelemme pienryhmissä Minnan tutkimusryhmään kuuluvat. Haastatteluiden pohjalta tarkennetaan Minnan tutkimussuunnitelmaa ja siksi haastatteluissa kysytään seuraavia asioita:
-Onko tarinateatteri (tt) vaikuttanut näyttelijäntyöhösi harjoituksissa ja esityksissä? Miten?
-Onko tt vaikuttanut kehollisuuteesi/kehotuntemuksiisi näyttämöllä?
-Oletko huomannut muutoksia reaktioissasi näyttämöllä? Esim. suhteessa valoon, ääneen, tekstiin, kanssanäyttelijöihin, rekvisiittaan jne?
-Oletko huomannut muutoksia suhteessasi yleisöön?
-Onko tarinateatteri vaikuttanut käsityksiisi teatterista ja sen merkityksestä?
-Miten tt-esitys eroaa tavallisesta teatteriesityksestä esiintyjän näkökulmasta? Esiintymiskokemusten eroja?
-Onko tarinateatteri vaikuttanut jotenkin toimintaasi teatterin sosiaalisessa kentässä/työyhteisössä?
-Mikä tt:ssa on näyttelijän kannalta haasteellisinta ja mikä on palkitsevinta?
-Voisiko menetelmää mielestäsi hyödyntää muilla kuin ennen mainituilla tavoilla käytännön teatterityössä?
Toukokuun esitysten jälkeen hanke jää kesälomalle, mutta näyttäytyy seuraavan kerran jo elokuussa Varalan urheiluopistolla Suomen tarinateatteriverkkoyhdistyksen 6.–8.8 järjestämässä valtakunnallisessa Tarina20 -tarinateatteritapaamisessa.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Huhtikuun aurinko...
...sulattaa lumia nopeassa tahdissa. Talven pitkä selkä näyttää lopultakin taittuneen, toivo kesästä herää - varovasti.
Suunnittelen pääsiäismenuta ja samalla mietin ensi kerran tapaamisemme "menuta". On tullut pohdiskeltua myös edellisten tapaamistemme "ruokalistoja"; mitä olemme tehneet ja mitä olisi vielä kevään myötä hyvä tehdä ennen kuin jäämme toukokuussa hyvin ansaitulle tauolle.
Perustyöskentelymme on hyvässä mallissa. Oppiminen tapahtuu kuin itsestään, vetäjien ei ole tarvinnut ruoskaa viuhuttaa. DVD:n katsomisesta seuranneet havainnot ja "läksyt" näkyivät näyttämöllä heti iltapäivän aikana. Impulssit selkeytyivät, tekemisen tempo rauhoittui, kuunteleminen kirkastui. Sitä mukaa myös tarinat syvenivät. Päätöskeskustelussa nousi esiin kysymys terapeuttisuudesta, TT:n ja psykodraaman yhteyksistä, joista myös Tiina tuossa alla kirjoittaa. Psykodraama on terapiamenetelmä ja vaikuttaa voimakkaasti tarinateatterin taustalla. Myös tt-kenttä on joutunut tätä yhteyttä usein pohtimaan. Kuulisin mielelläni myös muiden aatoksia tästä kysymyksestä, joka on myös yksi elokuun Tarina20-tapaamisen teemoista.
Myös Anniina pohtii terapeuttisuuden elementtiä omassa kommentissaan. Olen joskus ajatellut tt-näyttelijää ns. jokamiesterapeuttina, eli ihmisenä, jolla on tarve ja kyky kuulla, kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään kanssaihmistään. Tulkitsematta, arvostelematta, arvottamatta. Ei kai terapiassakaan loppuviimetteeksi sen kummemmasta ole kyse. Ajatus on tietysti pelottava, koska "mitä jos teen virheen?" Sitten otetaan pari askelta taaksepäin ja yritetään uudelleen.
Taiteen ja terapian rajapinta taitaa olla ikuisuuskysymys, eikä yksiselitteistä vastausta siihen ole. Taide voi olla terapiaa ja terapia taidetta. Tarinateatterissa kertoja kertoo, me näyttelemme. Kirjailijaa, säveltäjää tai lavastajaa ei tekijöiden ja vastaanottajien välissä ole. Välillä tt on terapiaa, välillä taidetta, välillä molempia, joskus, onneksi harvoin, ei kumpaakaan. Teatterin ja terapiakentän suhde on mutkallinen, etten sanoisi epäluuloinen. Terapeuttisuus teatterissa mielletään usein psykotouhuiluksi, lällyilyksi, niiskutukseksi ja nynnyilyksi. (Nämä siis omia käsityksiäni ajalta ennen tarinateatteria) Toivottavasti hankkeemme voi osaltaan niitä epäluuloja hälventää. Ainakin viime kerran iltapäivän tarinat ja niiden toteutukset olivat kaikkea muuta kuin lällyjä. Jouduin näiden tarinoiden myötä kertaalleen miettimään saman päivän aikana keksimääni hienoa ilmaisua "kipuruuvi", joka tuli mielestäni liikaa väännetyksi joissain helmikuun esityksen kohdissa. Ruuvia väännettiin tanakasti maaliskuisessa iltapäivässä, se oli yhtäaikaa karmeaa ja hauskaa, mutta ei liikaa. Eli tilanne pitää arvioida joka kerran uudelleen. Tampereen Tarinateatterin harjoituksissa muutamaa viikkoa myöhemmin pohdimme samaa. Ohjaaja Reijo Rautiainen totesi jotenkin tähän tapaan, että on uskallettava mennä perille. Ja siinä mennessään tietää, missä kohdassa reittiä on jo perillä. Reijo myös suositteli yksilöterapiaa kaikille, jotka tekevät tarinateatteria. Kun omat solmut ja kivireet on tunnistettu ja jotenkin hallinnassa, jää enemmän tilaa muiden tarinoille.
On myös totta, kuten Tiina alla toteaa, että suljetuissa työpajaolosuhteissa tarinat ja niiden toteutukset muotoutuvat toisin kuin esim. yleisöesityksissä. Joskus aiemmin ihmettelin ärtyneenä, miksei sama syväpiirto, jonka olin harjoituksissa kokenut, päätynyt sellaisenaan näyttämölle keikoilla. "Miks treeneissä meni niin hienosti ja nyt tää on vaan tämmöstä?" Sittemmin olen tämän tosiasian hyväksynyt. Niin vain on;
olosuhteet vaikuttavat siihen mitä ja miten kerromme ja miten ne näyttämöllä toteutuvat. Ja ne syväpiirtokokemukset eivät häviä minnekään. Aikaa myöten ne näkyvät myös yleisön edessä.
Näistä terapiapohdinnoista huolimatta tämä hanke ei ole terapia- vaan tutkimusryhmä. Terapiaryhmä se ei edes voisi olla, koska vetäjillä ei sitä mandaattia ja koulutusta ole.
Kysymys taiteen rajapinnoista ja niiden vaikutuksesta meihin teatterin tekijöinä on kuitenkin yksi teema, jota voimme tässä ryhmässä tutkia. Ja niin olemme jo tehneetkin.
Ensi kerralla pureudumme hiukan tarkemmin musiikin asemaan TT:ssa. Ja valmistaudumme toukokuun koitoksiin. Osallistujilta toivotaan sunnuntain 16.5. esityksen jälkeiseen seminaariin pohdintoja, kokemuksia ja kommentteja tähänastisesta. Sunnuntain seminaarissa siis menetelmän lyhyt historia ja esittely, osallistujien kokemuksia, sekä avoin yleisökeskustelu. Torstain 13.5. esityksen jälkeen vain avoin keskustelu.
Meille on tullut myös yhteydenotto Keskuksen Ylös-hankkeelta. Tarjolla olisi täysimittainen tt-esitys työyhteisölle 26.5. Tästä lisää ensi kerran harjoituksissa.
Tässä kohtaa haluan myös kiittää hankettamme tukeneita tahoja, eli Kansan Sivistysrahaston Jenny Matinahon rahastoa, TTT:n Opintorahastoa, sekä Pirkanmaan Taidetoimikuntaa, jonka tuella saimme hommattua tyylikkäät esiintymisasumme.
Rauhaisaa pääsiäistä kaikille.
Suunnittelen pääsiäismenuta ja samalla mietin ensi kerran tapaamisemme "menuta". On tullut pohdiskeltua myös edellisten tapaamistemme "ruokalistoja"; mitä olemme tehneet ja mitä olisi vielä kevään myötä hyvä tehdä ennen kuin jäämme toukokuussa hyvin ansaitulle tauolle.
Perustyöskentelymme on hyvässä mallissa. Oppiminen tapahtuu kuin itsestään, vetäjien ei ole tarvinnut ruoskaa viuhuttaa. DVD:n katsomisesta seuranneet havainnot ja "läksyt" näkyivät näyttämöllä heti iltapäivän aikana. Impulssit selkeytyivät, tekemisen tempo rauhoittui, kuunteleminen kirkastui. Sitä mukaa myös tarinat syvenivät. Päätöskeskustelussa nousi esiin kysymys terapeuttisuudesta, TT:n ja psykodraaman yhteyksistä, joista myös Tiina tuossa alla kirjoittaa. Psykodraama on terapiamenetelmä ja vaikuttaa voimakkaasti tarinateatterin taustalla. Myös tt-kenttä on joutunut tätä yhteyttä usein pohtimaan. Kuulisin mielelläni myös muiden aatoksia tästä kysymyksestä, joka on myös yksi elokuun Tarina20-tapaamisen teemoista.
Myös Anniina pohtii terapeuttisuuden elementtiä omassa kommentissaan. Olen joskus ajatellut tt-näyttelijää ns. jokamiesterapeuttina, eli ihmisenä, jolla on tarve ja kyky kuulla, kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään kanssaihmistään. Tulkitsematta, arvostelematta, arvottamatta. Ei kai terapiassakaan loppuviimetteeksi sen kummemmasta ole kyse. Ajatus on tietysti pelottava, koska "mitä jos teen virheen?" Sitten otetaan pari askelta taaksepäin ja yritetään uudelleen.
Taiteen ja terapian rajapinta taitaa olla ikuisuuskysymys, eikä yksiselitteistä vastausta siihen ole. Taide voi olla terapiaa ja terapia taidetta. Tarinateatterissa kertoja kertoo, me näyttelemme. Kirjailijaa, säveltäjää tai lavastajaa ei tekijöiden ja vastaanottajien välissä ole. Välillä tt on terapiaa, välillä taidetta, välillä molempia, joskus, onneksi harvoin, ei kumpaakaan. Teatterin ja terapiakentän suhde on mutkallinen, etten sanoisi epäluuloinen. Terapeuttisuus teatterissa mielletään usein psykotouhuiluksi, lällyilyksi, niiskutukseksi ja nynnyilyksi. (Nämä siis omia käsityksiäni ajalta ennen tarinateatteria) Toivottavasti hankkeemme voi osaltaan niitä epäluuloja hälventää. Ainakin viime kerran iltapäivän tarinat ja niiden toteutukset olivat kaikkea muuta kuin lällyjä. Jouduin näiden tarinoiden myötä kertaalleen miettimään saman päivän aikana keksimääni hienoa ilmaisua "kipuruuvi", joka tuli mielestäni liikaa väännetyksi joissain helmikuun esityksen kohdissa. Ruuvia väännettiin tanakasti maaliskuisessa iltapäivässä, se oli yhtäaikaa karmeaa ja hauskaa, mutta ei liikaa. Eli tilanne pitää arvioida joka kerran uudelleen. Tampereen Tarinateatterin harjoituksissa muutamaa viikkoa myöhemmin pohdimme samaa. Ohjaaja Reijo Rautiainen totesi jotenkin tähän tapaan, että on uskallettava mennä perille. Ja siinä mennessään tietää, missä kohdassa reittiä on jo perillä. Reijo myös suositteli yksilöterapiaa kaikille, jotka tekevät tarinateatteria. Kun omat solmut ja kivireet on tunnistettu ja jotenkin hallinnassa, jää enemmän tilaa muiden tarinoille.
On myös totta, kuten Tiina alla toteaa, että suljetuissa työpajaolosuhteissa tarinat ja niiden toteutukset muotoutuvat toisin kuin esim. yleisöesityksissä. Joskus aiemmin ihmettelin ärtyneenä, miksei sama syväpiirto, jonka olin harjoituksissa kokenut, päätynyt sellaisenaan näyttämölle keikoilla. "Miks treeneissä meni niin hienosti ja nyt tää on vaan tämmöstä?" Sittemmin olen tämän tosiasian hyväksynyt. Niin vain on;
olosuhteet vaikuttavat siihen mitä ja miten kerromme ja miten ne näyttämöllä toteutuvat. Ja ne syväpiirtokokemukset eivät häviä minnekään. Aikaa myöten ne näkyvät myös yleisön edessä.
Näistä terapiapohdinnoista huolimatta tämä hanke ei ole terapia- vaan tutkimusryhmä. Terapiaryhmä se ei edes voisi olla, koska vetäjillä ei sitä mandaattia ja koulutusta ole.
Kysymys taiteen rajapinnoista ja niiden vaikutuksesta meihin teatterin tekijöinä on kuitenkin yksi teema, jota voimme tässä ryhmässä tutkia. Ja niin olemme jo tehneetkin.
Ensi kerralla pureudumme hiukan tarkemmin musiikin asemaan TT:ssa. Ja valmistaudumme toukokuun koitoksiin. Osallistujilta toivotaan sunnuntain 16.5. esityksen jälkeiseen seminaariin pohdintoja, kokemuksia ja kommentteja tähänastisesta. Sunnuntain seminaarissa siis menetelmän lyhyt historia ja esittely, osallistujien kokemuksia, sekä avoin yleisökeskustelu. Torstain 13.5. esityksen jälkeen vain avoin keskustelu.
Meille on tullut myös yhteydenotto Keskuksen Ylös-hankkeelta. Tarjolla olisi täysimittainen tt-esitys työyhteisölle 26.5. Tästä lisää ensi kerran harjoituksissa.
Tässä kohtaa haluan myös kiittää hankettamme tukeneita tahoja, eli Kansan Sivistysrahaston Jenny Matinahon rahastoa, TTT:n Opintorahastoa, sekä Pirkanmaan Taidetoimikuntaa, jonka tuella saimme hommattua tyylikkäät esiintymisasumme.
Rauhaisaa pääsiäistä kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)