...oli teemanamme viime treeneissä 12.9. Sitä lähestyttiin jälleen perustyöskentelyn kautta. Se kun taitaa olla kaiken tarinateatteritekemisen ydin. Alkuun kaffiteltiin ja kuultiin kuulumiset. Väkeä oli paljon poissa, syinä uudet elämänvaiheet, koulutukset (Tiina joogaohjaajakoulutuksessa, siksi tästä kerrasta raportoin vain minä) , muut opiskelut, työt ja ihan se perussyysflunssakin taisi rivejämme verottaa. Mutta olemme jo aiemmin todenneet, että ryhmä kestää yllättävän hyvin vaihtuvia kokoonpanoja. Joka onkin yksi tarinateatterin taso: paikalla olevan ryhmän taso. Muut ovat yksilön (=kertojan) henkilökohtainen taso, yhteiskunnallinen taso ja viimeisenä arkkityyppinen, universaali, symbolinen taso.
Kuulumisten jälkeen (joiden ohessa kerrattiin myös elokuun keikkaa) Ritsku piti meille yhteisötanssillisen lämmittelyn. Tätä tilaisinkin ryhmäämme lisää: osallistujien omia hyviksi havaitsemia harjoitteita. Olen niitä ryhmäläisiltä aina välillä kysellyt ja sitten unohtanut sen saman tien, kun olen omassa ohjaajan roolissani ollut niin touhukas. Nyt voisin tuosta roolista päästää hieman irti ja antaa myös ryhmän oman viisauden ja tiedon kukkia. Siis enemmän kohti vertaisryhmää, mitä me pohjimmiltaan olemmekin. Tähän liittyvät myös omat viimeaikaiset kokemukseni (kts. edellinen kirjoitukseni), jotka ovat jättäneet aika hauraan ja herkän olon.
Lämmittelyn jälkeen teimme kuulumisia lyhyillä tekniikoilla. Sitten ruokailtiin ja jatkettiin lyhyillä, kunnes tuli tarinoiden vuoro. Tarinat liikkuivat syvissä vesissä, menetyksessä, sen odotuksessa, menetyksen pelossa, vaikeissa ihmissuhteissa. Kuultiin myös karhean hauska tarina sairaalaelämän erityispiirteistä ja haasteista. Ensimmäisen tarinan jälkeen tartuin (ensimmäistä kertaa tämän hankkeen aikana) tussiin ja piirsin fläppitauluun (liian pienellä, kun en oo oikein tottunut...) nuo em. tarinateatterin neljä tasoa. Purimme tarinaa näihin tasoihin: mitä se kertoi kertojasta, mitä paikalla olevasta ryhmästä, yhteiskunnasta, ja lopuksi, mikä voisi olla sen universaali, arkkityyppinen tai symbolinen taso. Tavaraa löytyi paljon. Sitten kokeiltiin tehdä tarina kahteen otteeeen. Ensin perustoteutuksena ja siihen perään neljän monologin muodossa, eli teknisesti ilmaistuna neljässä tasossa: ensin puhuu yksilö, eli kertoja. Tämä on aika selkeä, kun tarina on juuri kertoja suusta kuultu. Tarkoitus ei ole kertoa kaikkea uudelleen, vaan tuoda jotain ytimestä näkyviin, ehkä uudesta kulmasta. Sitten kuullaan paikalla olevan ryhmän taso: miksi tämä tarina tulee kerrotuksi tässä ryhmässä juuri nyt? Mitä se kertoo meistä tässä huoneessa? Kolmanneksi: mitä tarina kertoo yhteiskunnasta? Ja neljänneksi arkkityyppinen, symbolinen taso, joka aukeaa usein esim. sadun tai myytin kautta.( Eräässä versiossa Tuhkimon tarina sai uudet, mielenkiintoiset käänteet.)
Itse pidän tästä "laajenevan kehän" ajatuksesta: yksilö, ryhmä, yhteiskunta, arkkityyppi. Joissain ryhmissä jaottelu menee toisin: yksilö-yhteiskunta, paikalla oleva ryhmä-arkkityyppi. Tähän oli joku hieno selitys, jonka sen kuullessani ymmärsin, mutta en sitä enää muista, joten se ei ollut tarpeeksi hieno... Monet ryhmät käyttävät neljää tasoa, eli näitä neljää monologia myös esityksissä. Itse pidän siitä enemmän harjoitusstimulaattorina.
Tekniikan haaste on löytää se, kuka puhuu. Yksilön tasolla se on selvä, puhuja on kertoja. Paikalla olevan ryhmän suulla puhuu ryhmäläinen, ryhmän näkökulmasta käsin. (Voi olla välillä hankalaa, mutta kun sitä hetken pohtii ja kääntelee, kulma löytyy.) Yhteiskunnallisella tasolla puhuja voisi olla vaikka osaston siivooja , kuten sairaalatarinan jälkeen pohdimme. Erään tarinan kolmannelle tasolle pyrähti myös (sattumalta samana päivänä vihitty) Helsingin uusi piispa, joka piti meille puheenvuoron kirkon haasteista mm. seksuaalivähemmistöjen suhteen. Olemme kiitollisia hänen vierailustaan ;0)...Arkkityyppisestä tasosta esimerkkinä olikin jo em. Tuhkimo. Stereotypiat vaanivat tässä tekniikassa, mutta ehkä niitä ei kannata niin kamalasti pelätä, josko niistä kuitenkin löytyisi joku totuuden siemen.
Kaikki ähkivät aluksi kauhuissaan, että onpa vaikeeta, mutta sitten tasoja ja puhujia alkoi löytyä. Vaikutti myös siltä, että harjoitus innosti ja sytytti ja herätti uusia ajatuksia. Ja varmaan myös jäsensi hommaamme eteenpäin. Siitä jatkamme ensi sunnuntaina.
