Eipä minulla ole paljoa lisättävää Tiinan selkeään ja tyhjentävään raporttiin viime kerrasta. Tekniikat ovat jo niin hyvin hallinnassa, että siirryimme vaivattomasti varsinaisen tarinan tekemiseen. Kävimme lyhyesti läpi tarinaan liittyvät yksityiskohdat, musiikin rytmityksen, rekvisiitan käytön, alkukuvan, toiminnan aloituksen. Pidimme karusellimeinigistä kiinni, mutta kun päivän mittaan väki väheni (ja pidot paranivat - tai ainakin tiivistyivät), oli loppujoukolla työ ja tekeminen, että kaikki saatiin näyttämöllistettyä. Uupumusta valiteltiin, eikä ihme. Yritämme vastaisuudessa löytää inhimillisen rytmin kertomisen, tekemisen ja taukojen välille. Ja se varmaankin tarkoittaa sitä, että kaikki eivät aina ehdi tarinoitaan kertoa. Uupumuksesta huolimatta se, mitä näyttämöllä saatiin aikaan oli kuitenkin täyteläistä, kertojaa kunnioittavaa tarinateatteria.
Oikea on myös Tiinan havainto tarinateatterista tutkimisen menetelmänä, monesta suunnasta ja monella tavalla. Ajattelimmekin ensi kerralla käyttää aikaa myös tämän syksyn havaintojen tekemiseen näyttämölle. Millaisia merkityksiä, oivalluksia, ajatuksia ja kysymyksiä tämä työskentely on osallistujissa herättänyt, varsinkin teatterin ja näyttelijäntyön tiimoilta.
Edellisessä kirjoituksessani pohdin näyttelijän omien reaktioiden merkitystä ja käyttöä tt-näyttämöllä. "Käyttiksiä" ne ovat, kuten monessa tarinassa nähtiin. Tunnistaminen ja intuitio ovat voimallisia työkaluja tarinateatterissa (ja teatterissa ylipäätään). Fokus säilyy kuitenkin aina kertojassa ja hänen tarinassaan, vaikka sivuhenkilön kautta avautuva tarina ja oivallukset olisivatkin osuvia. Tt-näyttelijä joutuu tasapainoilemaan omien tunteidensa, reaktioidensa ja ympärillään varsin nopeasti kehkeytyvän draaman kanssa. On haastavaa tekemisen tiimellyksessä arvioida ja viipaloida omaa sisäistä näyttämöään suhteessa tarinaan; mitä tuon esiin, mitä en, mikä palvelee kertojaa ja tarinaa, miten omat tunteeni yhdistyvät muiden tekemiseen, yhteisellä näyttämöllä. Mutta se kai osaltaan tekee tästä puuhasta niin kiintoisaa. On myös kiehtovaa seurata tätä prosessia; mitä ratkaisuja näyttelijät tekevät, mitä siitä seuraa, mihin ne päätyvät.
Vaisto ja intuitio , ns. kolmas silmä (ja korva...) näyttelevät tavallista suurempaa osaa tarinateatterinäyttelijän todellisuudessa. Tarinateatteri on myös erinomainen keino herkistää ja kehittää näitä "ylimääräisiä elimiä". Olen ilolla seurannut tätä kehitystä ja herkistymistä ryhmässämme tänä syksynä. Ja kuten Tiinan kanssa viime rupeaman jälkeen totesimme: Olemme tämän hankkeen myötä saaneet suuren lahjan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti