Marraskuu

Tänään minun piti lähteä työmatkalle Ranskaan Mettre en Scène -teatterifestivaalille, mutta koska ”siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan” eli Finnairin lentäjien lakko pitää jalat tukevasti kotomaan kamaralla ainakin huomiseen asti. Niinpä on aikaa päivittää blogi ja kirjoittaa muutama sana viime kerran tapaamisesta. Se oli marraskuun ensimmäisenä päivänä, jolloin kokoonnuttiin tekemään tarinateatteria villasukat jalassa.

Lyhyen kuulumiskierroksen jälkeen lämmiteltiin kahtena kasvokkain seisovana vastakohtakuorona, joista toinen tekee esim. kulmikasta liikettä, toinen pyöreää. Vähitellen kulmikkaan ryhmän liikkeet alkavat pyöristyä ja pyöreä muuttua kulmikkaaksi ja toisessa ääripäässä käytyään kumpikin sulaa yhtä aikaa neutraaliksi.


Tarinateatteria tehtiin taas karusellitekniikalla. Tällä kertaa kuultiin paljon tarinoita erilaisista suhteista: työhön, isovanhempiin, äitiin, tyttäreen, potentiaaliseen poikaystävään, vaativaan ohjaajaan. Yhteistä niille tuntui olevan pohdinta etäisyydestä ja itsenäisyydestä: kuinka paljon tilaa itse tarvitsee, kuinka paljon sitä osaa toiselle antaa.
Ruokatauon jälkeen yksi näyttelijöistä veti ryhmälle kuuntelemisharjoituksen. Ryhmä jaettiin puoliksi, toinen puoli istui katselemaan, toiset menivät selät vastakkain seisomaan huoneen keskelle. Keskellä olijat sulkivat silmänsä ja hakivat yhteisen äänen. Tehtävänä oli kävellä silmät suljettuina huoneen kulmiin ja päästää ääntä niin, ettei se muutu matkalla. Kulmista ihmiset kävelivät takaisin takaperin ja yrittivät äänen avulla löytää takaisin alkuasemaan. Katsojia alkoi naurattaa: silmät kiinni kasvot siliävät ja aukeavat, ihmiset näyttävät eksyneiltä, haparoivilta, isoilta lapsilta.

Ja sitten taas jatkettiin tarinoiden tekemistä. Vaikka tälläkin kertaa ryhmästä puuttui muutama ihminen, kello näytti yli seitsemää, kun viimeinenkin oli ehtinyt kertoa tarinansa. (Jos jatkamme vuoden vaihteen jälkeen näin isolla porukalla, lienee hyväksyttävä, että kaikki eivät välttämättä ehdi kertoa joka tapaamiskerralla.) Syksy on tuntunut vaativan jo veronsa: monet valittivat väsymystä. Yksi osallistujista kuitenkin sanoi: ”Koin väsymyksen hyvänä, et sai vain olla.” Tarinateatterin tekeminen vaatiikin pysähtymistä, malttamista kuuntelemaan ja kertomaan. Ja pysähtyminen kääntää esiin sen, mikä jää touhutessa peittoon. Marraskuussa se on usein väsymys. Mutta joskus on hyvä ottaa vastaan väsymyksensäkin, eikä puuhastella jatkuvasti tuntemustensa ohi.

Loppuringissä, jossa joka kerran päätteeksi käymme läpi päivän tunnelmat, monet totesivat olevansa uupuneita pitkän päivän jälkeen, mutta monet kertoivat myös oppimisen kokemuksesta. Nyt tarinanjakamisen ja kuuntelemisen lumon viereen on asettunut ilo oppimisesta, tarinateatteritaitojen kehittymisestä. Kun tekniikat ovat tulleet vähitellen tutuiksi, huomion voi enemmän kiinnittää siihen, miten niitä voi hyödyntää tarinan näyttämölle luomisen apuna. Hyvä esimerkki tänään saatiin ketjusta: tarina kertoi ajan pysähtymisen kokemuksesta kolarihetkellä ja sen kuvaamiseen ketjun vaiheittainen, fragmentaarinen luonne sopi erinomaisesti.

Tätä kirjoittaessa ajattelen myös eilisiä Tampereen Tarinateatterin treenejä, jossa minulle kirkastui yksi ajatus: tarinateatteri on kertojan menetelmä tarkastella omaa tarinaansa ja näyttelijöiden metodi tutkia kertojan tarinaa. Se on siis tutkimusmenetelmä itsessään. Tämä on kiinnostava ajatus tutkijalle: emme ainoastaan tutki tarinateatteria vaan myös tarinateatterilla. Tutkimisen ajatus on helpottava myös tarinateatterinäyttelijälle: näyttämölle mennessä ei tarvitse olla kristallinkirkasta näkemystä siitä, mikä tarinan ydin on, vaan se voi paljastua pikkuhiljaa siinä samalla, kun tarina fyysistetään näyttämölle. Usein se voi näyttäytyä kehollisen, aistimellisen kokemisen myötä selvemminkin kuin kielen ja ajattelemisen avulla.

”Oli vapauttavaa kuunnella muiden tarinoita. Oli helpottavaa päästä oman pään sisältä pois”, yksi näyttelijöistä sanoi päivän päätteeksi. Tällainen tunne minullakin oli. Kun olin kirjoittanut muistiin koko päivän toisten tarinoita, oma mieli oli tyyni ja rauhallinen.